MAJOITUSHUONEET

Taattisten tila Naantalin saaristossa tarjoaa majoitusta idyllisessä maatilamiljöössä. Pihapiirimme perinteisissä väentuvissa sijaitsevat 10 kaunista majoitushuonetta. Jokainen huone on uniikki, joka antaa mahdollisuuden valita niistä juuri teille parhaiten sopivan. Missä nukkuisikaan paremmin kuin maaseudun rauhassa ja hiljaisuudessa hirsiseinien ympäröimänä. Useat asiakkaamme ovat kertoneet saaneensa tilalla parhaat unet pitkiin aikoihin.

Sisäänkirjautuminen on klo 15.30-20.00 ja uloskirjautuminen klo 11.30 mennessä.

Saadakseen täyden hyvityksen varaus on peruutettava 5 päivää ennen sisäänkirjautumista. Jos varaus peruutetaan alle 5 päivää etukäteen tai vieras päättää lähteä etuajassa sisäänkirjautumisen jälkeen, ei-käytettyjä öitä ei hyvitetä.

PAKARITUVAN KAMARIT (4-8 HENKILÖÄ)

Majoituskokonaisuus isommallekin porukalle, johon kuuluu Pakarituvan iso oleskelutila sekä kaksi erillistä kahden hengen kamaria tuvan perällä. Toisessa majoitushuoneessa on parisänky(140cm) ja toisessa majoitushuoneessa kaksi erillistä sänkyä(90cm). Pakarituvassa on kaksi vanhanajan kerrossänkyä (pituus vain 180cm), joihin on mahdollista saada lasten lisävuode. Sisäänkäynnit sekä Pakaritupaan että toiseen majoitushuoneista. Keittiö ja kylpyhuone on jaettu ja ne sijaitsevat Pakarituvan sisäänkäynnin edustalla.

Hinta 4 hlö 170e/yö (Aamupala ja liinavaatteet kuuluu hintaan)
Lisävuode lapselle vanhassa kerrossängyssä +25e/yö

VARAA LISÄÄ KUVIA

VIHREÄ KAMARI (2 HENKILÖÄ)

Vihreä kamari on kahden hengen huone omalla sisäänkäynnillä. Majoitushuoneessa on parisänky(160cm), joten se sopii hyvin yksinmatkaajille tai pariskunnille. Huoneeseen on mahdollista saada lisävuode lapselle. Huoneesta löytyy oma vessa, mutta kylpyhuone ja keittiö on jaettu.

Hinta 1hlö 90e/yö 2 hlö 110e/yö (Aamupala ja liinavaatteet kuuluu hintaan)
Lisävuode lapselle +25e/yö

VARAA LISÄÄ KUVIA

HILMAN KAMARI (2 HENKILÖÄ)

Hilman kamarissa on kaksi huonetta, makuuhuone ja keittiö. Makuuhuoneessa on kaksi erillistä sänkyä (120cm ja 90 cm), joten se sopii hyvin pariskunnille ja ystäville. Keittiöstä löytyy vanhanajan puuhella modernien mukavuuksien lisäksi sekä ruokailu- ja ruoanlaittovälineet. Huoneella on toisen majoitushuoneen kanssa jaettu kylpyhuone, johon on käynti yhteisestä eteisestä. Kylpyhuoneen yhteydessä on puulämmitteinen sauna, joka on varattavissa itse lämmittäen hintaan 10e/tunti.

Hinta 2 hlö 110e/yö (Aamupala ja liinavaatteet kuuluu hintaan)

VARAA LISÄÄ KUVIA

 

HILMAN SALI (4 HENKILÖÄ)

Hilman sali on neljän hengen majoitushuone, johon majoittuu mukavasti perheen tai ystävien kesken. Majoitushuoneessa on leveä parisänky(180cm) ja kerrossänky. Huoneeseen on mahdollista saada lisävuode lapselle. Huoneessa on oma keittiökulmaus, josta löytyy ruokailu- ja ruoanlaittovälineet. Huoneella on toisen majoitushuoneen kanssa jaettu kylpyhuone, johon on käynti yhteisestä eteisestä. Kylpyhuoneen yhteydessä on puulämmitteinen sauna, joka on varattavissa itse lämmittäen hintaan 10e/tunti.

Hinta 3 hlö 140e/yö 4 hlö 170e/yö (Aamupala ja liinavaatteet kuuluu hintaan)
Lisävuode lapselle +25e/yö

VARAA LISÄÄ KUVIA

 

KEVÄTHUONE (2 HENKILÖÄ)

Keväthuone on kahden hengen majoitushuone, jossa on parisänky(160cm). Huoneessa on oma keittiökulmaus, josta löytyy ruokailu- ja ruoanlaittovälineet. Huoneella on toisen majoitushuoneen kanssa jaettu kylpyhuone, johon on käynti yhteisestä eteisestä. Huone on allergiavapaa eli lemmikit eivät ole sallittuja.

Hinta 1 hlö 90e/yö 2 hlö 110e/yö (Aamupala ja liinavaatteet kuuluu hintaan)

VARAA LISÄÄ KUVIA

KESÄHUONE (4 HENKILÖÄ)

Kesähuone on neljän hengen majoitushuone, johon majoittuu mukavasti perheen tai ystävien kesken. Majoitushuoneessa on kaksi parisänkyä, jotka saa tarvittaessa erotettua neljäksi yhden hengen sängyksi. Huoneessa on oma keittiökulmaus, josta löytyy ruokailu- ja ruoanlaittovälineet. Huone sijaitsee yläkerrassa, portaiden yläpäässä on lukollinen portti. Huoneella on toisen majoitushuoneen kanssa jaettu kylpyhuone, johon on käynti yhteisestä eteisestä. Huone on allergiavapaa eli lemmikit eivät ole sallittuja.

Hinta 3 hlö 140e/yö 4 hlö 170e/yö (Aamupala ja liinavaatteet kuuluu hintaan)

VARAA LISÄÄ KUVIA

PIIKAFLIKKA (2 HENKILÖÄ)

Piikaflikka on kahden hengen aittahuone pienellä ikkunalla varustettuna. Majoitushuoneessa on parisänky(140cm), joten se sopii hyvin yksinmatkaajille ja pariskunnille. Kylpyhuone ja keittiö on jaettu muiden majoitushuoneiden kanssa. Huone sijaitsee yläkerrassa. HUOM! Jyrkät portaat.

Hinta 1hlö 70e/yö 2 hlö 90e/yö (Aamupala ja liinavaatteet kuuluu hintaan)

VARAA LISÄÄ KUVIA

KESÄRENKI (2 HENKILÖÄ)

Kesärenki on kahden hengen aittahuone pienellä ikkunalla varustettuna. Majoitushuoneessa on parisänky(140cm), joten se sopii hyvin yksinmatkaajille ja pariskunnille. Kylpyhuone ja keittiö on jaettu muiden majoitushuoneiden kanssa. Huone sijaitsee yläkerrassa. HUOM! Jyrkät portaat.

Hinta 1hlö 70e/yö 2 hlö 90e/yö (Aamupala ja liinavaatteet kuuluu hintaan)

VARAA LISÄÄ KUVIA